SPM oli matkassa neljän painijan ja yhden Vaaton vahvistuksen kanssa kovatasoisissa kisoissa Västeråsissa kuluneena viikonloppuna.
Joni Komppa otti hienosti hopeaa sarjassa kadetit 54 kg, häviten vain finaalin Suomen edustuspainijalle Jooseppi Kettuselle pistein 5-9. Joni otti hienosti neljä voittoa ja matkalla kaatui mm. hallitseva Pohjoismaiden mestari Vusal Karimov. Jonin ottelusarja linkistä.
Jussi Autio sai pronssia sarjassa pojat 47 kg, kun otteluita kertyi kaikkiaan seitsemän joista kuusi voittoa. Hämmennystä herätti poikien saaminen järjestykseen finaali otteluita varten, mutta tästä häiriintymättä Jussi voitti hienosti pronssin selätyksellä. Jussin ottelusarja linkistä.
Veeti Tuuri voitti pronssia sarjassa knattarit 32 kg. Ainoa tappio tuli harmillisesti ensimmäisessä ottelussa tasapistein 10-10 tanskalaiselle William Reenbergille tanskalaisen otettua viimeisen pisteen. Kaikkiaan Veetille tuli kuusi ottelua joista viisi selvää voittoa. Veetin ottelusarja täältä.
Veeti Näppä tuli hienosti pistesijoille kuudenneksi. Veetillä oli kolme hienoa voittoa ja kolme tappiota. Yksi tappio tuli harmittavasti selvän 10-0 pistejohdon käännyttyä selkätappioksi. Hyviä otteluita ja kokemusta tuli kuitenkin rutkasti. Veetin sarja linkistä.
Vaasan vahvistus Jimi Ahola oli kuudes samassa sarjassa kuin Jussi eli pojat 47 kg. Jimi voitti neljä ottelua ja hävisi kolme. Varsinkin ensimmäisen päivän ottelut oli hienoa painia. Jimin ottelusarja linkistä.