Könyäminen sallittu
Haluatko antaa lapsille mahdollisuuden könytä iloisesti, liikkua ja leikkiä oikein kunnolla. Suomen Painiliiton ja urheiluseurojen järjestämien nassikkapainikurssien avulla pääset tutustumaan nassikkapainin hauskaan ja liikunnalliseen maailmaan.
Tytötkin telmimään
Nassikkapaini sopii sekä tytöille että pojille. Harjoitusten tuoksinassa kunto kohenee huomaamatta. Nassikkapaini lisää myös nopeutta ja ketteryyttä, ja lisäksi laji kasvattaa suvaitsevaisuutta yhdessäolon avulla. Paini myös tyydyttää kamppailunhalua, joten voimien ja taitojen mittely rauhoittaa vilkkaankin vipeltäjän. Nassikkapainissa saa puristaa ja tulla puristetuksi. Kaikki tapahtuu sääntöjen mukaan, joten meno ei pääse liian raisuksi.
Kilpikonnan kääntö ja muita harjoituksia
Nassikkapainiin kuuluu monenlaisia leikkejä ja mittelöitä. Harjoitukset ovat melko yksinkertaisia mutta haastavia. Lapset muun muassa kisailevat nopeudesta ja ketteryydestä, ryöstävät viiriä toisiltaan ja tasapainoilevat. Painin alkeita opitaan hauskasti erilaisilla pareittain tehtävillä harjoituksilla, joita ovat esimerkiksi kilpikonnan kääntö, pantterin kaato ja vyörytys. Nassikkapainin kolme temppualuetta ovat parikisailu, nassikkapainiottelu ja gladiaattoripaini, josta erityisesti tytöt ovat innostuneita.
Nassikkapaini on tarkoitettu 3 – 5 vuotiaille pojille ja tytöille. Harjoittelu muodostuu fysiikkaa kehittävästä leikistä jossa myös vanhemmat ovat mukana matolla
TERVETULOA ! TÄÄLLÄ ON HAUSKAA !!!
Missä on seinäjoen painisali?
Seinäjoen Uimahalli-Urheilutalon alakerrassa.
Alkaako nassikkapaini tänä syksynä. Jos alkaa niin, koska ja tarviiko ilmomittautua etukäteen.
hei… onko paini ryhmää 05 syntyneelle pojalle???
pitääkö nassikkapainiin ilmoittautua erikseen vai tapahtuuko se paikan päällä?
Kaiketi nassikkapainiin voi osallistua vaikka on pari kk vajaa tuo 3 vuotta?
Kyllä voi osallistua.
Paikan päällä ilmoittaudutaan.
Painikoulu on 6 vuotiaasta ylöspäin. sinne siis.
Nassikkapaini alkaa 3.9 klo.12-13.30. Riittää kun salilla ilmoittautuu ryhmän vetäjälle.
Hei! En löytänyt hintatietoja mistään, eli minkä hintainen kausi on ja kestääkö se kevääseen saakka? Entä saako ensimmäiselle kerralle tulla tutustumaan ilman velvoitteita, jos tyttö ei vaikka suostuisikaan jatkamaan? :)
Mitä nassikkapaini maksaa? Mitä maksuun sisältyy?
Jos 3.9 tulikin pojalla surupuseroon,eikä ilmoittauduttukaan ja nyt sitten otettais otto 2 tulevana lauantaina, Voiko sinne tulla vaan treeneihin? Vai kuinka?
Voi toki tulla vieläkin mukaan
Nassikkapainin kausimaksu om 60 € ja muissa ryhmissä hinta on 100 €. Sisaralennus on 50% ryhmään katsomatta ja kolmas samasta perheestä, ei maksua. Maksut tulevat maksuun syyskauden aikan, joten ensin voi käydä ihan reilusti tutustumassa lajiin ja jos kiinnostusta lajin jatkamiseen löytyy niin voi maksaa sitten.
Tuli huomattua tämä hiukan myöhään, vieläkö voi liittyä mukaan?
Eiköhän se vielä käy.
Hei!
Vieläkö on liian myöhäistä osallistua ryhmään??
sori että kesti. ens vuoden alusta on hyvä tulla mukaan, koska tämä syksy alkaa olla paketissa. Hannu Mäkyseltä voit tiedustella asiasta lisää.
t.mikki
Alkaako nassikkapainia tänä syksynä, ja jos, niin milloin?
Syksyn 2014 nassikkapaini käynnistyy 20.09.2014.
Nassikkapaini käynnistyy Seinäjoen Uimahalli-urheilutalon painisalissa lauantaina 20.9 klo 12.00. Harjoituspäivät lauantaisin. Ilmoittautuminen paikan päällä. Tiedustelut Juha Tuuri, puh. 040-5437270.
Onkohan tänäkin syksynä nassikapainia?
Kyllä on. Juha Tuuri ilmoittaa piakkoin koska alkaa ja miten.
Nassikkapaini Lauantaisin 2.9.2017 alkaen Seinäjoen Uimahalli-Urheilutalon painisalissa Kirkkokatu 15.
Klo. 10.15-11.00 3-4 vuotiaat
Klo. 11.15-12.00 5-7 vuotiaat
Ilmoittautuminen paikan päällä.
Tervetuloa!